Pääsiäisyön messu klo 22 Vihdin kirkossa 3.4.2010

Ensimmäinen ajatus oli pysynkö hereillä, koska messu kestäisi puoleen yöhön saakka.

Vielä mitä! En ole ennen kirkossa kokenut vastaavaa...kaikki valot oli sammutettu kirkon sisällä ja seurakuntalaisille jaettiin sisäänmentäessä kynttilät.

Menimme kulkueena sisälle pimeään kirkkoon. Pimeys vallitsi kaikkialla, vain pienet vihreät hätäuloskäyntivalot antoivat pienen valon että näki mihin kulkunsa suuntasi.

Heti messun alkuun papit jakoivat kynttilöillä valoa seurakunnalle sanoen...kristus on valo ja hiljalleen pimeys väistyi ja kaikkialla kirkossa kynttilät loivat kaunista, pehmeää valoa.

Lauloimme seisten pitäen toisella kädellä laulukansiota ja toisella kädellä ohutta kynttilää niin, että pystyimme lukemaan nuotteja hämärässä.

Välillä meinasin voihkaista, kun kynttilän steariini valui kädelle. Taitaa olla myös ensimmäinen kerta kun laulaminen on ollut näin hankalaa. Istuessa steariini valui kuoromekolle ja luulenpa että moni kuorolainen olisi ollut tyytyväinen jos mekolle olisi tullut reikiä. Mekot ovat lähes kolmikymppiset ja toiveissa on uudet hengittävämmät asut.

Hankaluuksista huolimatta kirkossa oli niin ihana tunnelma, ja tuntui kuin valo olisi mennyt suoraan sydämiimme.

Lopuksi lauloimme Pekka Simojoen "Hän ei ole enää täällä". Laulun sanoin: ...miksi jäisit vielä pimeyteen? Hän ei ole enää täällä. Anna valon päästä sydämeen. Hän ylösnoussut on.

Kinkerit Ojakkalassa 14.3.2010 srk:n kerhotilassa

Mitkä ihmeen kinkerit? Olinhan joskus kuullut sanan, mutta jo unohtanut sen merkityksen.

Pappi luki kirkkohistorian kirjasta kinkereiden merkityksestä ennen vanhaan, kuinka ihmiset olivat peloissaan kinkereiden lähestyessä ja viimeistään kinkereillä papin kuulustellessa katekismuksen osaamisesta ja mitä seuraamuksia siitä seurasi, jos ei jotain osannut ulkoa...

Myönnän, että vatsasta kouristi hetkellisesti kun luulin että edelleen kinkereillä kuulustellaan Raamattua, olihan aiheena Raamattu.

Huh helpotus, tarkoituksena olikin vain keskustella Raamatusta.

Lauloimme pienelle kuulijakunnalle "Tuhansin kielin", minkä jälkeen kahvit ja edelleen keskustelua Raamatusta.

Taas alkoi vatsasta nipistelemään kun pappi antoi tehtäväksi miettiä mielikohtaa Raamatusta. Pelkäsin, että menemme järjestyksessä ja jokainen joutuu kertomaan omansa, jolloin paljastuisi etten tiedä paljoakaan Raamatusta.

En sentään paljastunut. Mielenkiintoisen keskustelun seurauksena oli kuitenkin se, että aloin kiinnostumaan asiasta ja että heti samana iltana otin valkoisen Vihkiraamattumme käteeni ja luin sitä ennen nukkumaanmenoa...

Kuoroilu on nyt IN !!!

Aloitin kuorolaulamisen syksyllä 2008 ja sitä ennen en seurannut mitään kuorolaulamiseen liittyvää. Kas kummaa, kun johonkin asiaan haksahtaa, alkaa sitä näkemään kaikkialla, vähän kuin auton vaihto, yhtäkkiä samaa automerkkiä on kaikkialla. Tässä kuorolaulamisessakin kävi samalla lailla;

Televisiosta alkoi samaan aikaan Kuoroon -ohjelma. Hyvä meikäläiselle, koska juuri aloittaneelle ohjelmassa oli paljon asiaa ja oli mukava nähdä muidenkin kamppailua alkeiden ja ääniongelmien kanssa. Pystyin myös käymään nettisivuilla harjoittelemassa teoriaa sekä ääniharjoituksia.

http://ohjelmat.yle.fi/kuoroon/etusivu


Hetken päästä kuoro-ohjelmia alkoi tulla tuutin täydeltä. Kuorosotaa...Suomen paras kuoro...ja viimeksi syksyllä englantilainen Kaikki pojat kuoroon... eli todellakin kuorolaulanta taitaa olla nyt muodissa.






Nyt tammikuusta lähtien YLEteema on lähettänyt Kuoroon-ohjelmaa taas uusintana. Tietenkin katson sen uudelleen ja yllätys yllätys hoksaan uusia asioita, joita en aiemmin tajunutkaan. Parissa vuodessa on sisäistänyt asioita, joita nyt ymmärtää. Oppia ikä kaikki. Ihanaa huomata että koko ajan voi oppia lisää vaikka ikääkin on.

Ensimmäinen kerta kuorossa oli ihmeellinen kokemus. Ihmiset ottivat lämpimästi vastaan. Asetuin heti alkuun sopraanoiden väliin, takanamme bassot, vieressämme altot ja heidän takanaan tenorit.
On vaikea selittää sitä tunnetta, miltä tuntui kun kaikki äänet alkoivat laulamaan omaa stemmaansa. Olin niiden äänien keskellä ja sisällä. Sitä tunnetta ei voi kokea missään muualla. Heti silloin tiesin että tätä haluan tehdä, olla osa kokonaisuutta. Onhan sanottu että laulaminen on jotain ihmistä korkeampaa...

Aloitin siis laulamisen sopraanona, koska on helpompi laulaa melodiaa. Äänen kanssa on vaan ollut vaikeuksia, koska en ole käyttänyt laululihaksia muuhun kuin lapsille huutamiseen. Alkuun ääni käheni joka harjoitusten jälkeen ja esityksissä jo puolivälissä. Jännittäminen kun ei auta asiaa. Lihakset pitäisi pystyä rentouttamaan, mikä on vaikea yhtälö kun ei luota mitä ääntä kurkusta milloinkin tulee. Pikkuhiljaa kuitenkin ääni on alkanut kestämään paremmin ja mikä hienointa välillä kurkusta tulee juuri sitä ääntä mitä pitääkin.

Aloittaessani tunsin nuotteja sen verran, että ylöspäin meneviä nuotteja lauletaan korkeammalta jne. Musiikin teoria ja termit olivat hepreaa. Esimerkiksi "lauletaan stemmoissa, unisonona, crescendona ym ym.?!?" ymmärsin vasta kun kyselin vierustovereilta. Onneksi kuoroon liittyessä ei ollut teoriakokeita tai muita kauheuksia. Suunnistin kirjastoon ja lainailin erilaisia musiikin teorian kirjoja. Pikkuhiljaa asiat valkenivat ja oli paljon helpompaa ymmärtää kuoronjohtajan ohjausta.

Kuorolaulaminen on mukavaa. Porukassa tuntee yhteenkuuluvuutta. Harjoituksissa kaikilla on samanlaisia laulamisen ongelmia ja yhdessä harjoittelemalla ongelmat ratkeavat.

Laulaminen on luovaa ja samalla tunteita vapauttavaa eli käy hyvin myös "terapian tarpeeseen".

Teatterimatka: Maija Poppanen -musikaali Helsingin Kaupunginteatterissa to 14.1.2010

Lähdimme pikkubussilla Helsinkiin kohti Kaupunginteatteria. Ilmassa oli jännitystä. Monella meistä oli kulunut vuosia teatterissa käynnistä. Saattoipa olla joukossa niitäkin, jotka eivät koskaan ole käyneet teatterissa. Itse en juuri musikaalia ole nähnyt.

Matkalla jaettiin liput, ja aika vauhdilla piti mennä, koska esitys alkoi jo 18.30 ja olimme paikalla vasta 18.00. Heti jonottamaan väliaikakahvipöytää, ja pääsimme juuri ja juuri sisään ennen aloitusta. Mietin kotona asua, ettei ole liian arkinen eikä liian hieno, kunnes näin suuren osan yleisöstä olevan lapsiperheitä ja yleensäkin lapsia, lopetin heti asuni ajattelun. Niin naismaista...

Istumapaikat olivat mitä mainioimmat. Keskellä suurta teatteria ja 10:llä ja 11:sta rivillä. Ilmankos liputkin olivat aika tyyriit..Seurakunta tarjosi tämän retken meille kiitokseksi tehdystä työstä.


Ensimmäinen ajatus oli, että mihin lastenteatteriin sitä on itsensä tunkenut...


Heti alkajaiseksi pitää tunnustaa, etten mitään niin upeaa teatteria ole aikaisemmin nähnyt. Jo estradin koko sekä sen mahtavat lavasteet vetivät maalaistytön hiljaiseksi. Orkesteri oli lavan alla näkymättömissä, ainoastaan kapellimestarin päätä ja käsiä hiukan näki. Lavasteet liukuivat melko äänettömästi paikasta toiseen ja kaikki sujui kuin rasvattu. Melkein liian hienoa ollakseen totta, joten aloin jo odottamaan hiukan mokailuja; kompastelua, lavasteiden kaatumista, sanojen unohtelua... mutta ei mitään...


Näyttelijät olivat tehneet hirmuisen työn muistaessaan kaikki ne vaikeat laulut ja sanat, aivan huikeaa. Enkä tässä kehu liikoja. Miten lapsetkin pystyvät yhtäaikaa näyttelemään, laulamaan ja ylipäätänsä muistamaan kaikki ne laulut. Meissä kuorolaisissa se herätti suurta kunnioitusta, koska ulkoaoppiminen on meille monille aivan liian tuskallista.


Väliaikakahvit olivat paikallaan. Saimme hetken turista niitä näitä ja sitten palata katsomaan musikaalin loppuosaa. Vaikka katseleminen pitäisi olla rentouttavaa, tunsin kuitenkin loppua kohti niskan jäykkyyden ja hienoinen päänjyskytys antoi merkkejä, että kohta voisi jo loppua.

Vaikka musikaali onkin lastensatuun perustuva, oli se kuitenkin tehty kaikille sopivaksi. Joten tällainen keski-ikäinen vanhuskin innostui ja jännitti koko esityksen ajan niin, että niska jäykistyi. Loppulaulujen ja aplodien kohdalla, huipennuksena vielä Maija Poppasen lento ylitsemme, pillahdin sisäisesti itkuun. En voinut katsella sivuille, etten paljastaisi kyyneleitä silmissäni. Musikaali oli löytänyt sisäisen lapseni ja annoin sen hetkeksi päästää ilon ja innostuksen kyyneleet valloilleen, kunnes taas ryhdistäydyin ja aikuistuin.


Meille kaikille jäi mukaanvietäväksi kevyt olo ja rinnassa hersyvä naurava lapsi...


Klikkaa tästä lisätietoja musikaalista:
Musikaalikuvat: Tapio Vanhatalo
Helsingin Kaupunginteatteri

Kauneimmat joululaulut su 20.12.2009 Vihdin kirkossa klo 18.00 ja 20.00

Molemmat tilaisuudet olivat täynnä ihmisiä. Kirkko oli puettu jouluasuun - joulukuusi ja kynttilät loivat tunnelmaa.
Moni tuleekin joka joulu aloittamaan joulunsa laulaen kauniita joululauluja juuri kirkossa. Taitaapa olla ainoa kerta vuodessa monelle kun istuvat kirkonpenkillä. Joulussa on jotain niin pyhää, että silloin ihminen herkistyy vastaanottamaan joulunsanomaa, vaikka muuten arjessa ei sitä ajattelisikaan. Olisi tietysti mukavaa, että kirkko kutsuisi ihmisiä myös arkiasussaan.

Aluksi lauloi kuorolainen Pirjo Kaitala kauniin laulun Taas kaikki kauniit muistot kuoronjohtajamme Hanna Noron säestyksellä. Pirjolla on kaunis sopraanoääni. Hän on myös aikoinaan opiskellut laulamista ja sen myös kuulee.

Kaikille oli jaettu lehtinen kauneimmista joululauluista. Suomen Lähetysseura aloitti Kauneimmat joululaulutilaisuudet jo vuonna 1973. Tilaisuuksien kolehtituotto lahjoitetaan ulkomaanapuun. Tänä vuonna vuorossa oli Nepalilaisten lukutaidottomien tyttöjen ja naisten koulutus.

Suomen lähetysseura täytti tänä vuonna 150 vuotta. Perustajajäseniin kuuluivat mm. Elias Lönnrot ja Sakari Topelius. Topeliuksen sanoittamista joululauluista laulettiin En etsi valtaa, loistoa, ja Sylvian joululaulun sekä Varpunen jouluaamuna.

Hanna valitsi laulut ja kertoi hiukan kyseisen laulun synnystä. Lauloimme myös uusimpia kauniita joululauluja esim. Ilouutinen, Sydämeeni joulun teen ym.

Kuoromme esitti muutaman joululaulun ja Hanna poikkihuilulla kauniit joululaulut Rauhaa vain, rauhaa (Ahti Sonninen) sekä Hiljaa, hiljaa helkkyellen (P.J. Hannikainen). Voi kuinka kauniilta ja rauhoittavalta huilunsoitto kirkossa kuulostikaan. Viimeistään tässä vaiheessa lähtivät joulukiireet hetkeksi muille maille.

Myös ihmiset toivat läsnäolollaan ja innostuneella laulullaan meille kaikille alkavan joulutunnelman.

Joulujuhla Heinojan kestituvassa 15.12.2009

Lähdimme Nummelasta, osa omilla autoillaan ja osa seurakunnan pikkubussilla. Matkaa oli aina Karkkilan rajalle asti. Porukka ajeli eri reittejä ja meille tuli muutama kilometri ylimääräistä harhailtuamme edestakaisin etsien Heinojan tienhaaraa. Kun pääsimme vihdoin perille, oli vielä yksi autolastillinen naisia kateissa. Taas oli hyvä, että on tällaiset ihmevekottimet kuten kännykät. Soittamalla saimme laumasta eksyneet perille.

Heinojan kestitupa on vanha karjankasvatus/maitotila, minkä ohella Päivi ja Heikki Levävaara ovat pitäneet kymmenisen vuotta pitopalvelua. Vieraita heillä on käynyt ympäri maailmaa, eli jotain ihmeellistä paikassa täytyy olla, että sinne löydetään kauempaakin.


Siinäpä se: seisova pöytä notkui jouluherkkuja. Itsetehdyistä salaateista ihaniin laatikoihin, kotikaljaan ja vielä kinkkua, njam. Taas tulee nälkä kun muisteleekin niitä herkkuja.

Kaikki ruoat maistuivat todella hyviltä. Ymmärrän nyt miksi paikkaa ei tarvitse mainostaa ja sinne mennään autolasteittain nauttimaan hyvästä ruoasta ja tunnelmasta.



Kahvin ja täytekakun lomassa Päivi Levävaara kertoi paikan historiaa ja tarinoita matkan varrelta.
Ilahduttavaa oli, että osa porukkaa oli varustautunut ohjelmalla. Oli huuliharpun soittoa, tarinankerrontaa, runoja ja yksinlaulua.

Nämä pienet ohjelmat ilahduttivat meitä muita suuresti. Ne loivat lisäksi mukavaa tunnelmaa tähän yhteiseen joulujuhlaamme.

Kuoronjohtajamme Hanna Noro soitti välillä poikkihuilulla kauniita joululauluja ja välillä säesti meitä yhteislaulussa. Tunnelma oli lämmin ja kotoinen.
Pääsimme myös tutustumaan toisiimme lähemmin pöytäkeskusteluissa. Harjoituksissa emme yleensä ehdi paljoa puhelemaan. Lopuksi jaoimme pienet joululahjapaketit, joita toimme tullessamme. Piti vaan jännittää, ettei ota korista juuri itse tuomaansa pakettia...


Kiitos kuoronjohtajalle ja seurakunnalle mieleenjäävästä ja mukavasta joulujuhlasta!

Itsenäisyyspäivän messu Nummelan kirkossa 6.12.2009

Messu alkoi klo 12.oo eli siihen aikaan on jo äänikin avautunut. Onneksi oli riittävästi laulajia, koska laulut olivat kohtalaisen vaikeita.

Lauloimme kirkkosalin sivussa omalla paikallamme kaksi laulua ja lopuksi Suomalainen rukous kirkkosalin edessä.

Ehkä esitystilanne tuo sen verran adrenaliinia, että vaikea laulukin Veisaten Herralle onnistui mielestäni hyvin.

Vaikka Nummelan kirkko onkin pieni ja moderni Vihdin kirkon juhlavaan ja tunnelmalliseen tilaan nähden, tuntui se kuitenkin juhlavalta.

Sodasta on kulunut 70 vuotta ja aihe on ollut koko syksyn paljon esillä lehdissä ja televisiossa. Jossain vaiheessa pitelin jopa kyyneleitä, koska aika nostatti mieleen isäni nuoruuden. Hän myös osallistui alle kaksikymppisenä sotaan. Nyt kun ymmärtäisin ja kykenisin kuuntelemaan sotakokemuksia hän ei ole enää niitä kertomassa.

Lopuksi lauloimme Suomalaisen rukouksen, jonka sanat ovat Uuno Kailaan (1901-1933) kirjoittamasta isänmaallisesta ja uskonnollisesta runosta (ilmestyi 1931). Yleisradio pyysi Taneli Kuusistoa säveltämään kyseisen runon. Säveltäjä innostui työstä tosissaan vasta sotavuonna 1939. Siitä muodostui talvisodan myötä yksi rakkaimmista isänmaallisista lauluistamme. (Yle:elävä arkisto)

Esitys meni hyvin jo senkin puolesta, että meitä oli paljon. Vaikka laulu onkin jo vanha ja sen sanatkin vanhahtavat, tuntui kuitenkin että koko kuoro lauloi ajatuksella: ...silmäsi meihin luo! Alati synnyinmaalle siipies suoja suo!

Hyvää itsenäisyyspäivää isänmaamme!